Tekstit

Kuva
  Soten hinta. Pirkanmaalla Akaan 21 000 ihmisen väestöä hoitava terveydenhuollon yksikkö on onnistunut siinä missä monet eivät ole: hoitojonot on pääosin purettu, rekrytointivaikeudet helpottaneet ja henkilöstö viihtyy työssään.  Näin ei ollut erikoissairaanhoidon palveluita vuonna 2013 tehdessäni. Klinikan ylilääkäri tuli aamupalaverissa eteeni ja kertoi istuneensa jo 70-luvulta paikalla, jonka olin valinnut. Hän antoi siis ymmärtää että minun tuli siirtyä. Tein näin, mutta jälkeenpäin olen tilannetta moneen kertaan muistellut ja ihmetellyt. Hierarkia tuli hyvin tässä tilanteessa selville. Ylilääkärille olisi todennäköisesti tehnyt hyvää vaihtaa näkökulmaa tuona aamuna. Toivottavasti tällaisesta käytöksestä on päästy ja kaikki saavat valita paikkansa vapaasti aamupalaverissa. Kaikkialla Suomessa tulee antaa sote-alan työntekijöille viesti, että työtämme arvostetaan ja että työmme voi edelleen olla houkuttelevaa ja palkitsevaa. Monet meistä rakastavat työtään, puhutaan jopa k...
Kuva
  Pormestarimalli Ouluun?  Työterveyshuolloissa kuunnellaan ja hoidetaan monenlaisten johtamistaitojen seuraamuksia. Myös tutkimusten mukaan hyvin monessa työyhteisössä ilmapiirin ja työviihtyvyyden sekä tuottavuuden ongelmat näyttävät kulminoituvan johtamisen ongelmiin.   Jos kaupungin keulakuvaksi valittava henkilö on jo lähtökohtaisesti suurella todennäköisyydellä usean eri tahon vastustama puoluetaustansa vuoksi, johtamisen ongelmat ovat mahdollisia. Usein puolueet asettavat pormestariehdokkaaksi puoleensa näkyviä, aktiivisia poliitikkoja, ääniharavia, jotka herättävät tunteita laidasta laitaan. Tähän asioiden hoitamista vaikeuttavaan ongelmaan on myös Helsingin aiempi pormestari Vapaavuori törmännyt. Myös Oulun valtuustossa ryhmästä ja puolueesta eroamisia ja erottamisia tapahtuu.  Isompia ongelmia henkilökohtaisten ominaisuuksien suhteen yritysten johtajavalintojen yhteydessä pyritään välttämään myös psykologisella testauksella. Persoonallisuuden jotkin piirt...
Kuva
  Naisen terveyttä ja hyvinvointia. Ikää myöten terveyttä alkaa erityisesti arvostaa. Siihen näyttää vaikuttavan monet asiat: ainakin hyvä tuuri ja geenit, mutta vaivannäköäkin se vaatii. Purkkia ja purnukkaa löytyy kaikista kaapeista, ja rahaa terveysvaikutteisiin asioihin saa halutessaan käytettyä mielin määrin. Välttämättä terveysteot eivät kuitenkaan ole kalliita. Positiivisena puolena näin 5-kymppistä lähestyessä:  ikääntyvä nainen on halpa pitää , syödä ei tarvitse juuri mitään, silti paino pysyy. Ja erään anestesialääkärin lohduttava viesti lääkäriopiskelijoille oli aikanaan: tässä iässä ollaan onnellisia, kun on vähän kipeä aamulla herätessä; ainakin ollaan hengissä.  Joihinkin asioihin voi vaikuttaa, toisiin hyvinkin paljon, mutta aikaa ja vaivannäköähän se vaatii. Liikuntaharrastukset on jo aika rajallisia, jänteet paukkuvat rikki melko helposti. Kasvojumppa, vatsajumppa, lantionpohjajumppa, reisijumppa, peppujumppa, kaikenlaista meiltä vaaditaan. Liikkumisen ei...
Kuva
  Ilmastopolitiikkaa. Vihreä ajattelu terminä on valitettavasti kääntymässä itseään vastaan. Mielikuvat kalliista investoinneista, lisääntyvistä veroista, elämän vaikeutumisesta ja toimien vaikeasta toteutettavuudesta ovat arkipäivää kun puhutaan ilmastonmuutoksen ehkäisystä. Keskustelua pitäisi viedä positiiviseen suuntaan, ehkä voisimme muuttaa termejä ekologisen ja ympäristön kannalta kestävän toiminnan suuntaan. Ympäristön suojelu on mukavaa, kiitollista ja meitä kaikkia hyödyntävää toimintaa.  Ympäristönsuojelussa meillä on merkittävä mittakaavaongelma . Maailmanlaajuisesti tuotantoa pitäisi luonnollisesti suosia siellä, missä ympäristönsuojeluasiat ovat kunnossa. Pääosa päästöistä ja saasteista tuotetaan muualla kuin Pohjois-Euroopassa, puhumattakaan pohjoismaista. Jos tätä ongelmaa ei ratkaista kysynnän ohjaamisella ja tietoisuuden lisäämisellä, puuttumalla kertakäyttö- ja kerskakulutukseen, ongelmat jatkuvat ja suurenevat eivätkä Suomen teot ratkaise mitään.  ...
Kuva
  Pelkkää politiikkaa . Luottamustehtävien valinnassa Oulun Perussuomalaiset valitsi minut valtuuston 2. varapuheenjohtajan tehtävään sekä kaupunginhallituksen varajäseneksi. Olen mukana myös Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin valtuustossa. Suurella kunnioituksella saamaani luottamusta kohtaan teen parhaani näissä tehtävissä tulevien vuosien aikana. Tavoitteenamme on verorahojen järkevä ja oikeudenmukainen käyttö mahdollisimman vaikuttavalla tavalla. Turhasta byrokratiasta ja verorahan epätarkoituksenmukaisesta käytöstä on syytä päästä sujuvampaan kuntalaisten arkeen ja palveluun sekä työnteon kannattavuuteen.  Yksimielisyyttä ja vallanvaihtoa: Oulun tuore valtuusto kokoontui valitsemaan luottamustehtävien haltijat | Kaleva Koulutettuina puolueen jäseninä koimme velvollisuudeksemme ottaa kantaa Perussuomalaiset rp:n tulevaisuutta ennustaviin kirjoituksiin kesän ja syksyn 2021 aikana.  Puolueen arvot kiinnostavat Oulun Siniset ry:n puheenjohtajan Jari Pirisen mielipide...
Kuva
  Lapset ja nuoret. Kolmen äitinä lapset ja nuoret ovat luonnollisesti yksi tärkeä mielen päällä oleva aihe. Heitä luotsatessa perusturvallisuus, fyysinen hyvinvointi ja rajojen asettaminen rakastamisen lisäksi ovat ne keinot, joiden lisäksi ei ihmeitä juurikaan tarvita. Jokainen on tärkeä. Ohessa kirjoituksiani aiheesta paikallisessa lehdessä. Lapsi ei kaipaa vanhemmiltaan sirkustemppuja, vaan kokemuksen tulla nähdyksi ja kuulluksi (hidastaelamaa.fi) Koulutuksessa meidän pitäisi kuitenkin muistaa, että kaikkia ei kiinnosta samat asiat. Erilainen oppija hyötyy erilaisesta opetuksesta, kaikkien tilanne ei mahdollista nenä kirjassa kiinni istumista usean vuoden ajan, jolloin aika voi valua hukkaan. Meidän pedagogian ammattilaiset hanskaavat kyllä tämänkin homman, jos heille annetaan mahdollisuus, voitaisiinko tehdä niin, vai onko kaikkien istuttava samaan muottiin? Mielen hyvinvointi ei aina ole kiinni rahasta, vaan välittävistä ihmisistä ympärillämme | Kaleva Lasten ja nuorten hyvin...
Kuva
  Terveyspolitiikkaa ja mielipiteitä kosteusvaurioista ja sisäilmasta . Alla Lääkärilehdessä 38/2019 julkaistu mielipiteeni kosteusvaurioiden aiheuttamasta terveyshaitasta ja terveydensuojelusta sekä mielipide sen johdosta. Arvovaltaisen kirjoittajajoukon kirjoituksen epäjohdonmukaisuus  on silmiinpistävää. Kirjoituksen tavoitteena ei ole ongelmanratkaisu, vaan viestintuojan alas ampuminen , kuten aiemminkin. Oulun poliisilaitoksen sairastumisista tehty aiempi kirjoitukseni meni tärkeänä aiheena kehujen kera läpi Työterveyslääkäri-lehden päätoimittajalta 2018, mutta ei enää tämän konsultoimilta aiheen asiantuntijoilta ja kirjoitus jätettiin julkaisematta. Ao. Lääkärilehden mielipidekirjoituksen julkaisemisen ehtona päätoimittajalla oli, ettei poliisien sairastumista mainita. Lääkärilehti - Potilaan terveyttä on suojeltava kaikissa tapauksissa (laakarilehti.fi) Potilaan terveyttä on suojeltava kaikissa tapauksissa Potilaiden ääntä ei kuulla kosteusvaurioita selviteltäessä. Tämä...