Pormestarimalli Ouluun?
Työterveyshuolloissa kuunnellaan ja hoidetaan monenlaisten
johtamistaitojen seuraamuksia. Myös tutkimusten mukaan hyvin monessa työyhteisössä ilmapiirin ja työviihtyvyyden sekä tuottavuuden ongelmat näyttävät kulminoituvan johtamisen ongelmiin.
Jos
kaupungin keulakuvaksi valittava henkilö on jo lähtökohtaisesti suurella todennäköisyydellä
usean eri tahon vastustama puoluetaustansa vuoksi, johtamisen ongelmat ovat mahdollisia.
Usein puolueet asettavat pormestariehdokkaaksi puoleensa näkyviä, aktiivisia
poliitikkoja, ääniharavia, jotka herättävät tunteita laidasta laitaan. Tähän asioiden
hoitamista vaikeuttavaan ongelmaan on myös Helsingin aiempi pormestari
Vapaavuori törmännyt. Myös Oulun valtuustossa ryhmästä ja puolueesta eroamisia ja erottamisia tapahtuu.
Isompia ongelmia henkilökohtaisten ominaisuuksien suhteen yritysten johtajavalintojen yhteydessä pyritään välttämään myös psykologisella testauksella. Persoonallisuuden jotkin piirteet voivat vaikeuttaa tehtävän hoitamista hyvinkin voimakkaasti. Johtajaksi tulee valita vähintään riittävän pätevä, mieluiten hakijoista pätevin henkilö, ei jonkin puolueen puolesta sopivin. Voitaisiin keskustella myös siitä, tulisiko puolueen
pormestariehdokkaan pidättäytyä mittavammasta ulkopuolisesta vaalirahoituksesta,
jotta eturistiriitoja ei ilmaantuisi pormestarin tehtävän hoitamisessa nimenomaan
Oulun kaupungin ja kaupunkilaisten hyväksi.
Ison
organisaation johtajan tehtävään toivoisin olevan voimassa pätevyysvaatimukset,
oli sitten kyseessä duaalijärjestelmä, pormestari- tai jokin muu malli.
Valittavalla tulisi olla vankka johtamis- ja talousosaaminen, kielitaitoa sekä
hyvät sosiaaliset taidot. Itse asun mieluiten kaupungissa jota luotsaa johtamisen ammattilainen, mieluiten kokenut sellainen.
Johtamisjärjestelmän
kehittämisessä toivon huomioitavan myös sen tosiasian, että kaupungin
pienenevän budjetin myötä myös johtamisjärjestelmän kulujen tulisi mieluummin olla laskevia kuin nousevia. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan kuukausipalkkio Oulussa on 5500e/kk ja kolmen suuren lautakunnan osa-aikaiset palkkiot ovat 2750e/kk. Pormestarimallin uhkana on luonnollisesti kulujen kasvaminen tästä. Mikäli kaupunki saa parempaa osaamista ja talouden hallintaa, tästä kannattanee maksaa, mutta katon asettaminen näille kustannuksille lienee kuitenkin kaupunkilaisten etu. Oulussa tehdyssä selvityksessä talousvaikutusten arviointia ei ollut tehty. Valtuuston päätöstä aiheesta selvitys kyllä helpottaisi.
Pormestari Jan Vapaavuori tienasi noin 200 000 euroa – apulaispormestarin tulot tätäkin suuremmat | Paikalliset | Helsingin Uutiset
Jos
pormestarimalli valitaan, toivon siis, että määritellään pätevyysvaatimukset,
jotka jokaisen pormestariehdokkaan tulee täyttää. Kun vaatimukset ovat tiedossa,
jokaisella ehdokkaaksi haluavalla on mahdollisuus suorittaa soveltuvat hallinnon, johtamisen ja talouden opinnot ja kehittää myös kieli- ja sosiaalisia taitojaan. Mitä
paremmin hänellä on nämä taidot hallussa, sitä hedelmällisempää on yhteistyö
yli puoluerajojen ja kaikkien oululaisten parhaaksi.
Kommentit
Lähetä kommentti