Tekstit

Kuva
  Kouluväkivallasta. Sivu 43 | 27.3.2022 | Kaleva (ekaleva.fi) Kiitokset kiusaamisesta huolestuneille vanhemmille tärkeän asian tuomisesta keskusteluun (Kaleva 27.3.2022). Kouluväkivalta, koulunkäyntiin liittyvä väkivalta ja kiusaaminen tulee saada kitkettyä pois koulumaailmasta. Oulun kaupunki otti strategiaansa 2030 yksimielisesti koulukiusaamisen 0-tavoitteen, mutta kuten kaikki tiedämme, strategia on kauniita sanoja paperilla ja vasta käytännöt mahdollistavat onnistumisen. Sekä henkisen että fyysisen kouluväkivallan loppuminen on selkeä kansanterveysteko. Liian moni mielenterveyden haasteista kärsivä kertoo vastaanotoilla yhtenä erittäin tärkeänä kuormitustekijänä pitkään jatkuneen kiusaamisen ja ulkopuolelle jättämisen, tai jopa väkivallan, olleen tärkeä laukaiseva tekijä masennukselle ja ahdistukselle vielä vuosikymmenten jälkeen. Valitettavasti opettajat on jätetty melko yksin ratkaisemaan ongelmaa. Kouluväkivallasta ei riittävästi puhuta sen ratkaisemista tukevilla tavoilla...
Kuva
 Huoltovarmuus, ilmasto ja luonto. Arabiemiraateissa talvilomaviikolla 2022 bensan hinta oli noin 78 senttiä litralta, noin kolmasosa Suomen nykyhinnasta. Rakennusvauhti on ollut päätä huimaava viimeiset 30 vuotta ja jatkuu edelleen: pääkaupungissa rakennetaan mereen uusia saaria ja rantaviivaa sekä pilvenpiirtäjiä. Betonia tuotetaan vauhdilla eikä kukaan vaadi öljyn nostokieltoa .  Täällä pohjoisessa kielsimme itseltämme turpeen käytön energian lähteenä .  Energiaomavaraisuutta emme saavuta turpeen avulla, mutta lämpöä talvemme vaatii. Myös takkojen romutuspalkkiot on mainittu. Rakennusmääräykset ainakin vuonna 2006 olivat ehdottomat ja vaativat takkaa rakennettavaksi varalämmön lähteeksi omakotitaloon ja näin jatkukoon edelleen. Matkan aikana keskustelimme intialaisen pariskunnan kanssa. Kerroin heille ympäristöasioistamme ja hiilineutraalisuustavoitteistamme. He pyörittelivät silmiään. Intiassa väestö on viime vuosikymmeninä lisääntynyt vuosittain kolminkertaisesti Suo...
Kuva
Hyvinvointi, terveys ja vaikuttavuus. Hyvinvointialueiden valtuustot aloittavat työnsä 1.3.2022. Kalevassa 24.2 kansallinen arviointiylilääkäriverkosto peräsi alueille kattavaa arviointiylilääkäriresurssia .  Perusterveydenhuollossa vaikuttavuuden mittaamista pidetään kovin vaikeana. Ihmisen terveyteen vaikuttaa niin moni tekijä, että terveydenhuollon intervention vaikutusta on monimutkaista tulkita.  Julkinen terveydenhuoltomme ei välttämättä ole kovin motivoitunut palautteen vastaanottamiseen. Sen avulla me ammattilaiset opimme kuitenkin kohdentamaan toimintaamme paremmin. Asiakaspalautteen systemaattinen mittaaminen ja siihen reagointi voi parantaa laatua ja vaikuttavuutta ja sitä tarvitaan erityisesti hyvinvointialueiden aloittaessa vuoden 2023 alusta. Muistan urani alkuajoilta kaksi päivystystapausta pikkukunnan terveysasemalta. Toinen oli moottorisahalla kättään loukannut henkilö, jonka vamma vaati laajaa parsimista.  Toinen potilas oli humaltunut henkilö, jonka ...
Kuva
Yliopiston suunnitelmista Kalevan artikkeliin 30.1.2022 oli kysytty osalta kaupunginvaltuutetuista kantaa Raksilan yliopistokampussuunnitelmiin. Suurin osa ei sitä kertonut ja usealla kantaa ei ilmeisesti vielä ole. Huomatessani, että kaupunginvaltuuston kokouksen esityslistan asia herättää ihmisissä suuria tunteita , pyrin suhtautumaan käsiteltävään asiaan ja omiin tunteisiini suurella huolellisuudella ja kunnioituksella. Tarkastelen, analysoin ja mietin, mitkä olisivat järkiperusteet , joiden pitäisi ohjata päätöstäni.   Kaupunginvaltuuston rooli ei ole olla erotuomari yliopiston sisäisissä kysymyksissä. Tehtävämme ei ole puuttua sen päätöksentekoelinten strategisiin linjauksiin, puhumattakaan yliopiston operatiiviseen toimintaan sekaantumisesta. Jos yliopisto haluaa siirtää häiriöherkät mittarinsa radan varteen, kaupunginvaltuustolla ei tule olla mielipidettä siihen, mikä tärinän vaikutus on näihin laitteisiin. Kaavapäätös tehdään siitä näkökulmasta, mitä yliopiston seinien ja i...
Kuva
  Oulun kaupunginvaltuusto 31.1.2022            Arvoisat valtuutetut ja virkamiesjohto. Meidän eri taustoista tulevien valtuutettujen voi olla joskus vaikea erottaa, mikä on strategiaa ja mikä operatiivista toimintaa. Sodassa tai liike-elämässä tämä on ilmeisen paljon virtaviivaisempaa kuin kaupungin hyvin monialaisessa toiminnassa. Itse näen, että nyt käsittelyssä olevan strategian avulla valtuusto pyrkii tekemään sekä kaupungin asukkaiden että ympäristön näkökulmasta parasta tulevaisuutta kaupungillemme. Tärkeintä strategian toteutumisen seurannassa on tavoitteisiin pääsyn seuraaminen. Pääsimmekö niihin? Mittarit eivät saa olla liian tiukkoja, jotta taloutemme kestää niiden toteuttamisen. Myös yksittäisen ihmisen toimintaa liian suuret ja epärealistiset tavoitteet voivat lannistaa. Viisas lääkäri ei kerro potilaalleen, että tämän tulee saavuttaa ihannepaino pysyäkseen terveenä, vaan sen, että pienikin painonlasku auttaa.  Hiilineutraalisuu...
Kuva
Ilmastotavoitteista Hiilineutraalisuus on tämän hetken yleisesti hyväksytyn tiedon mukaan välttämätön toimi maapallon liiallisen lämpenemisen estämiseksi. Oulussa kaupunginvaltuusto linjaa kaupungin strategiaa hyväksyessään pian myös tavoitevuodesta, jolloin Oulun kaupungin tulisi olla hiilineutraali. PowerPoint-esitys (ouka.fi)   Ihmisen toimintaa liian suuret ja epärealistiset tavoitteet voivat myös lannistaa, mikä on ongelma myös ihmistä hoidettaessa. Viisas lääkäri ei kerro potilaalleen, että tämän tulee saavuttaa ihannepaino pysyäkseen terveenä, vaan sen, että pienikin painonlasku auttaa terveyteen. Myös ilmastonäkökulmasta tämä on tärkeä viesti: jätä auto kotiin ja kävele jos voit, älä käytä hissiä, kierrätä, kompostoi, osta vähemmän tavaraa. Kun varakkaat naapurit ajavat isolla polttomoottorilla ja kerskakuluttavat, tai perustavat surutta uusia hiilivoimaloita, eivätkä välitä näistä tavoitteista, pienituloista kylmän ilmastovyöhykkeen asukasta voi olla vaikea saada motivoi...
Kuva
  Toimiva sote. Mitä kuntalainen ja veronmaksaja odottaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen palvelulta? Todennäköisin vastaus on: saada apua silloin kun sitä tarvitsee . Meidän, alan ammattilaisten ja erityisesti johdon tehtävä on järjestää se saataville tehokkaasti ja mielellään ennakoiden. Kuulimme marraskuulla 2021 valtuustossa Oulun terveysjohtajaa terveydenhuollon kustannuksista ja kysyin siinä yhteydessä omalääkärijärjestelmään palaamisesta. Oulun tarvevakioidut terveydenhuollon kustannukset ovat nousseet Suomen kuudesta suuresta kaupungista toiseksi kalleimmaksi. Terveysjohtajan vastaus oli, että mallin ottaminen käyttöön vaatisi 50 uuden lääkärin palkkaamista. Määrä oli todennäköisesti laskettu vanhalla väestövastuumallill a vuosituhannen alusta, joka ei tietenkään ole relevantti tapa enää nykymaailmassa ja nykytekniikalla. Perusterveydenhuollossa tuttu potilas ja tuttu hoitava henkilö ovat erittäin tärkeä yhtälö. Jokainen kuntalainen ei tarvitse nimettyä ...