Oulussa äänestetään 12.12 kaupunginjohtavalinnan lisäksi Perussuomalaisten talousarvioesityksestä "Lopetetaan kiintiöpakolaisten vastaanottaminen". Menestyksen mahdollisuudet nykyisillä valtuuston valtasuhteilla ovat luonnollisesti häviävän pienet, vaikka nyt eduskuntavaalien alla kaikki puolueet ovat liikuttavan yksimielisiä jengiytymisen ja Suomen talouden ongelmista. 

Jo vuosia esitetyt ratkaisut ongelmiin vain eivät etene, jos vaalien jälkeen valtasuhteet säilyvät ennallaan. Seuraavan puheenvuoron esitin valtuuston talousarviokokouksessa 28.11.2022:


Pyydän, että kuuntelette nyt tarkasti nimenomaan päätöksenteon vastuun näkökulmasta sitä mitä sanon teille. Mitä enemmän asia herättää tunteita, sitä objektiivisemmin sitä tulee yrittää tarkastella. Nyt päätetään siitä, mitä oululaisten verorahoilla tehdään, ei muusta.


Kun painat äänestysnappia, mieti vastuutasi.  Näinä poikkeuksellisina aikoina pakolaisia on tullut meille massoittain Euroopan alueelta, eli Ukrainasta. Saman arvioidaan jatkuvan 2023. Tämä on sitä auttamista mitä perussuomalaiset ovat kautta historiansa pitäneet perusteltuna. Kun lähialueella on kriisi, apua tulee antaa. Näistä ihmisistä osa palaa koteihinsa kun kriisi helpottaa. Tämänkin auttamisen kustannukset ovat kuitenkin tällä hetkellä erittäin merkittävät. Nämä kustannukset maksamme me, veronmaksajat.


 Jokaisella pakolaisella on oma inhimillinen tarinansa, mutta meidän päättäjien pitää katsoa asiaa kauempaa ja ennustaa vaikutuksia myös vastaanottajan kannalta. Oma tarinansa on myös jokaisella hallitsemattoman maahanmuuton takia rikoksen uhriksi joutuneella.  Näistä tapauksista me valtuutetutkin olemme vastuussa päätöksillämme. Olemme lukeneet ja kokeneet eri alueiden muuttumisen turvattomiksi ja ongelmasta jopa suurimman osan arvioidaan olevan maahanmuuttoilmiön aiheuttamaa. Turvallisuuden heikkeneminen vaikuttaa myös alueemme houkuttelevuuteen työhön tänne tuleville.


Kun valtio päättää ottaa kiintiöpakolaisia, heidät sijoitetaan kuntiin. Tässä kohden kunnilla on velvollisuuksia myös omia kuntalaisiaan kohtaan. Niin kauan kuin pakolaiset ja turvapaikanhakijat tulevat kulttuureista, joissa ihmisarvo- tai tasa-arvokäsitys on paljon omastamme poikkeava, heille tulee tehdä selväksi, että vakavista rikoksista seuraa karkotus ja tämä viesti tulee antaa myös lainsäätäjillemme. Kuntien tulee laittaa painetta valtiolle ja lainsäädännölle järjestelmän kehittämiseksi ja yksi keino on laittaa pakolaisten vastaanottaminen jäihin. Vetoankin siis myös kaupungin muihin valtuutettuihin: käytetään viimein tänä vuonna tätä keinoa.


Saija Hyvönen, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, kaupunginvaltuuston 2. vpj Oulu


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit