Tule mukaan vaalityöhön! Olen Saija Hyvönen, oululainen työterveyslääkäri. Yhteisiin asioihin vaikuttamiseen lähdin mukaan väitöskirjatyöni aiheen eli home- ja kosteusvaurioiden terveyshaittojen ja niiden vähättelyn vuoksi. Väittelin aiheesta kesällä 2022. Saman aiheen ansiosta sain keväällä 2022 myös poliisin kultaisen ansiomitalin. 

Kotoisin olen maaseudulta, lapsuuteni olen viettänyt ja sen ajan koulut käynyt Sievissä ja Nivalassa. Puolisoni on kotoisin Suomussalmelta.


Vahvuuksinani pidetään rohkeutta ja periksiantamattomuutta. Terveys- ja hyvinvointialan osaamista minulla on pian 30 vuoden ajalta ja ratkaisukeskeisen koulutuksen kautta nämä toimintatavat ovat minulle ominaisia. Ongelmia ei kuitenkaan voida ratkaista jos niistä ei saa puhua. Rehellisyys ongelmien tunnustamisessa on aina lähtökohta onnistuneeseen ongelmanratkaisuun. Tämä on yksi syy, miksi puoluevalintani yhteisiin asioihin vaikuttamiseksi on Perussuomalaiset. 


Pian on alkamassa tärkeä aika, eli eduskuntavaalikampanjointi. Omana tavoitteenani on päästä eduskuntaan vaikuttamaan suomalaisten ja erityisesti kotiseutumme parhaaksi. 


Voisinko olla sinun ehdokkaasi?  Tavataan lauantaina 1.10. klo 12-14 Oulussa Hallituskatu 11, mahdollisuus osallistua myös etänä. Linkin saat sähköpostilla. Suunnitellaan yhdessä, kuinka kampanjatyön kautta tehdään perussuomalaisille mahdollisimman hyvä kannatus. Näin saadaan asioita parempaan tärkeysjärjestykseen tulevaisuudessa. 


Laita minulle viestiä tai tule paikan päälle lokakuun ensimmäisenä. Olisin erittäin kiitollinen tuestasi! 


Saija Hyvönen, LT, työterveyshuollon erikoislääkäri, kaupunginvaltuutettu, Oulu

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit