Väittelijän puhe 17.6.2022 Park Hotel Turku

Arvoisat vieraat.

Tänä tärkeänä päivänä haluan kiittää teitä, jotka olette tehneet juhlasta juhlan. Haluan nyt lukea tuon runon, joka väitöskirjaan päätyi. Se sanoitti niin monen kuulleeni potilaan tarinan ja kävi tämän matkan varrella hyvin tärkeäksi viestiksi.

Oot töissä, yskit, kurkkua kuumottaa. Ääni lähtee, päähän koskee, iho oireilee. Tuntuu että leijut. Vähättelevät katseet kohtaa. Siinä vaiheessa haluaisit mennä maanrakoon. Olla piilossa ja pyydellä anteeksi olemassaoloasi. Tunnet itsesi pieneksi. Mietin, miksi minun piti altistua huonolle sisäilmalle. Miksi minä en voisi olla joku noista joka ei oireile. Surullista. Onhan teidän vaikea ymmärtää ja tukea ennen kuin se kolahtaa omalle kohdalle. Niin kuin minulle on käynyt. Ja valitettavan monelle muulle. On vain jaksettava katsoa eteenpäin. Periksi en anna. Älä sinäkään.

Arvoisa vastaväittäjä, lehtori Timonen, teitä kiitän rohkeudesta ja halusta tarttua tähän yhteiskunnallisesti haastavaan aiheeseen, johon sotkeutumisesta ei välttämättä saa välitöntä mainetta ja kunniaa. Tietonne ja ymmärryksenne tuosta silmille ja suurelle yleisölle aika näkymättömäksi jäävästä sienten ja bakteerien maailmasta on hämmästyttävää. Ymmärrys ja arvostus sille mitä ei voi nähdä tai näkyvästi todistaa, näyttää olevan pitkäaikainen haaste säilyttää myös akateemisessa maailmassa. Ympäristömme muuttuessa mikrobimaailman ymmärrys käy todennäköisesti aina vain tärkeämmäksi tulevaisuudessa.

Arvoisa kustos, professori Putus. Teitä voin kiittää vuosikymmeniä jatkuneesta rohkeudesta samassa aiheessa. Tähän aiheeseen tarttuessani hämmästyin joka kerta siitä, miten vaikeaa on saada lääkäreitä kuulemaan kosteusvaurioiden terveyshaittoja. Kovin kafkamainen tunne on säilynyt edelleen, tuntuu kuin eläisi toisessa todellisuudessa, kun kuulee potilaiden kertomuksia siitä, miten heidän ongelmansa on jääneet ratkaisematta. Voin vain kuvitella, miten monta kertaa te olette joutunut vuosikymmenten aikana nipistämään itseänne -voiko tämä olla totta.

Ohjaajani Jouni. Voimamies fyysisesti ja henkisesti. Akateemisessa maailmassa tämä aihe aiheuttaa henkilökohtaisia uhrauksia, joiden hinnalla työtä on tehty. Vähättelyä, pilkkaa, piikkejä viranomaistahoilta, niitä on saatu kuulla. Toivon, että käänne parempaan tulee ja lupaan myös jatkaa väsymättömästi taistelua paremman ymmärryksen puolesta. Kiitos että olet jaksanut.

Työn esitarkastajat dosentti Puolijoki ja dosentti Penttinen. Kiitos myös teille rohkeudesta ottaa kantaa ja vastuuta tämän kirjan sisällöstä. Kliinisen työn osaajana ja terveyshaittojen tuntijana ja tulkitsijana keuhkopuolen osalta aiheen terveyshaitat ovat ilmeisesti tulleet tutuiksi potilastyön vuosikymmeninä. Ekotoksikologia taas lienee hyvin monipuolinen tutkimusala, johon tämänkin aiheen pieni osa-alue linkittyy. Maailman ymmärtäminen, miten muuttuvat ympäristötekijät vaikuttavat luonnon ja samalla ihmisen terveyteen, on loppumaton opinsarka, jonka alussa itse myös olen nöyränä.

Ystävät ja perhe. Olen ollut rasittava, kiireinen, ärsyttävä, purkanut tunteita, laiminlyönyt teitä, nauranut ja vähän itkenytkin kanssanne. Kiitos kun olette.

Ja rakas puolisoni Janne. Olet minun peruskallioni ja järjen ääni. Kuulija ja kuuntelija, tekninen tuki ja matkatoveri. Välillä kivuliaastikin olet pysäyttänyt ja kieltänyt painamasta enteriä tunteiden palon hetkellä. Siedät minut, kiitos. 

Maailma muuttuu joka tapauksessa, yritetään tuupata sitä oikeaan suuntaan.

Ja nyt, ollaan iloisia ja ladataan akut tänään, niin kuin ystävät tietävät: juhlan virkistävät vaikutukset tulevat sitten muutaman päivän päästä, vaikka huomenna ei vielä olisi niistä vakuuttunut.