Tekstit

Kuva
  Työpaikat ja alkoholi.  Työterveyshuolloissa käydään joka lomakauden päättyessä keskustelua alkoholin käytöstä. Kesän aikana runsastuneen käytön jälkeen vähentäminen ei ole aina helppoa. Yhteiskunnan asenteet päihteiden käyttöön muodostuvat monesta tekijästä. Taiteilijoiden, urheilijoiden tai muiden julkisten henkilöiden sekä omien vanhempien esimerkki voi vaikuttaa esimerkiksi nuoren asenteeseen merkittävästi. Työaikana alkoholin käytölle on pääsääntöisesti nollatoleranssi. Työturvallisuuskeskus toteaa sivuillaan: ”Esimiehen on aina varmistettava, ettei päihteiden käytöllä vaaranneta työ-, asiakas- tai liikenneturvallisuutta”. Vapaa-ajan alkoholin käyttö on luonnollisesti jokaisen omassa valinnassa ja eräs työntekijäjärjestö toteaa: ”Alkoholin käyttö on laillista ja ihmisen yksityiselämää. Juopottelu vapaa-aikana ei kuulu työnantajalle.” Jos kuitenkin alkoholin käyttö aiheuttaa ongelmia työssä suoriutumiseen, napakka puuttuminen on palvelus mahdollista päihderiippuvuutta ko...
Kuva
                   Juhlapuheiden arvostus ei takaa toimeentuloa maataloustuottajille.  Nesteen tulevat osingot pitäisi hyödyntää autoilijoiden ja viljelijöiden hyödyksi - Mielipide - Maaseudun Tulevaisuus Kaupan keskusliikkeet tekevät nyt kovaa tulosta. Samaan aikaan kuluttajia kuritetaan euroalueen mittaushistorian korkeimmilla inflaatiolukemilla. Tuloksista päätellen näyttää siltä, että hinnat on siirretty ennakoivasti kuluttajien maksettaviksi ja raha valuu tuotteiden myyjille ja elintarviketeollisuudelle. Maatalouden tuottajan tulos on ilmeisesti huomattavasti surullisempaa luettavaa kuin kaupan keskusliikkeiden. Polttonesteiden, lannoitteiden, eläinrehun, sähkön, tuotantokoneiden, varaosien ja kulutustavaroiden hintojen nousu näkyy suoraan maatilojen kustannuksissa. Maatalousyritysten tuotannostaan saama korvaus ei ole noussut riittävästi suhteessa nousseisiin kustannuksiin ja monet tilalliset joutuvat miettimään elin...
Kuva
Tulosohjausta väestön terveydestä vastaaville laitoksille Tieto kiinteistöjen kosteusvaurioiden aiheuttamista terveyshaitoista on puutteellista epidemiologisen tutkimuksen puuttumisen vuoksi. Mahdotonta on tällä hetkellä myös riskinarviointi siitä, mikä olosuhde on riittävän haitallinen aiheuttamaan sairastumisia. Maailman terveysjärjestö totesi vuonna 2009, että rakennusten kosteusvaurioihin liittyvät tärkeimmät terveysvaikutukset ovat lisääntynyt hengitystieoireilu, allergiat ja astma sekä immunologisen järjestelmän häiriöt. Tämän jälkeen aiheesta on kertynyt myös lisää tutkimustietoa. Suomessa lääkäreitä ohjaava käypä hoito -suositus kuitenkin käytännössä kieltää ottamasta kantaa kiinteistön olosuhteiden ja minkään oireen väliseen suhteeseen, vaikka oireiden ajallinen yhteys kiinteistössä oleskeluun olisi ilmiselvä. Turun yliopistossa kesäkuulla 2022 tarkastettu väitöskirja osoittaa jälleen kerran, etteivät mikrobivaurioituneissa kiinteistöissä esiintyvät oireet rajoitu ainoastaan h...
Kuva
  Väittelijän puhe 17.6.2022 Park Hotel Turku Arvoisat vieraat. Tänä tärkeänä päivänä haluan kiittää teitä, jotka olette tehneet juhlasta juhlan. Haluan nyt lukea tuon runon, joka väitöskirjaan päätyi. Se sanoitti niin monen kuulleeni potilaan tarinan ja kävi tämän matkan varrella hyvin tärkeäksi viestiksi. Oot töissä, yskit, kurkkua kuumottaa. Ääni lähtee, päähän koskee, iho oireilee. Tuntuu että leijut. Vähättelevät katseet kohtaa. Siinä vaiheessa haluaisit mennä maanrakoon. Olla piilossa ja pyydellä anteeksi olemassaoloasi. Tunnet itsesi pieneksi. Mietin, miksi minun piti altistua huonolle sisäilmalle. Miksi minä en voisi olla joku noista joka ei oireile. Surullista. Onhan teidän vaikea ymmärtää ja tukea ennen kuin se kolahtaa omalle kohdalle. Niin kuin minulle on käynyt. Ja valitettavan monelle muulle. On vain jaksettava katsoa eteenpäin. Periksi en anna. Älä sinäkään. Arvoisa vastaväittäjä, lehtori Timonen, teitä kiitän rohkeudesta ja halusta tarttua tähän yhteiskunnallise...
Kuva
  https://www.kaleva.fi/salailuun-ei-ole-syyta-oysin-kuntotutkimusraportit/4745346 Salailun aika on ohi Kosteusvaurioiden terveyshaitoista tekemäni tutkimuksen perusteella voi pitää todennäköisenä, että vaurioihin liittyy monenlaisia terveyshaittoja, myös muita kuin hengitysteiden. Oulun yliopistollisen sairaalan kiinteistöjen ongelmat ovat laajoja ja niistä on aiheutunut ammattitauteja ja edelleen jatkuvia oireita sekä henkilöstölle, että asiakkaille. Tein sairaanhoitopiirin valtuutettuna aloitteen kuntotutkimusraporttien julkiseksi saattamisesta joulukuussa 2021. Infrapalveluiden johtajan vastauksen aloitteeseen sain kesäkuulla 2022. Vastauksessa todettiin, ettei raporttien esille laittaminen ole tarkoituksenmukaista ja että niiden tulkitseminen vaatii monialaista aiheen osaamista. Vastaus on julkisuuslain vastainen, sillä julkisten toimijoiden yhteisistä kiinteistöistämme teettämien tutkimusten raportit ovat julkisia asiakirjoja. Itselläni on hallussa erään ammattitautidiagnoosi...
Kuva
  Ansioista. Omista ja muidenkin. 16.3.2022 minut yllätettiin ansiomerkillä, jonka elämänsä aikana saa meistä hyvin harva. Sain 293. poliisin kultaisen ansiomerkin. Minut palkitseminen teki tietenkin erittäin ylpeäksi, mutta samalla surulliseksi. Tein vain työtäni, jossa en riskeerannut henkeäni, vaikka nostinkin esiin aiheen, joka on monelle kiinteistön omistajalle ja muullekin taholle kiusallinen, eli suojelin työntekijöiden terveyttä heidän oireillessaan kosteusvaurioituneessa kiinteistössä. Saija Hyvönen sai poliisin kultaisen ansiomitalin - Poliisi Tunnustusta työstäni olen saanut lähinnä yksittäisiltä henkilöiltä, jotka ovat sairastuneet kosteusvaurioiden seurauksena sekä joiltakin kollegoilta, jotka ovat törmänneet samaan ongelmaan. Kahden kesken keskustellessa kukaan ei kiistä kosteusvaurioiden aiheuttamia terveyshaittoja, mutta yleisen mielipiteen kääntäminen terveyden suojelun tarpeeseen vaikuttaa olevan mahdotonta.. Väitöskirjatyöni käynnistyminen ei ollut ongelmatonta. ...
Kuva
THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salmisen 18.4. tekemän avauksen jälkeen työterveyshuollon typeryydestä, tarpeesta, asemasta ja tulevaisuudesta on keskusteltu valtakunnassa vilkkaasti.  On totta, että työterveyshuolto haukkaa ison osan terveydenhuollon resursseista. Tervein väestönosa, työssäkäyvät, saa terveyspalvelunsa helposti ja heistä on tietysti kansantalouden vuoksi tärkeää pitää huolta. Kuitenkin, jos lääkäriresurssia ei riitä sairaampien hoitoon, heidän hoitonsa viivästyvät ja kallistuvat, mikä on myös kansantaloudelle haitallista. Työterveyshuollon tekijät tekevät pääosin erittäin hyvää työtä. Kahdenkymmenen vuoden kokemuksella myönnän, että työterveyshuollon työhön sisältyy myös tehottomuutta. Esimerkiksi lääkäriresurssia meillä työterveyshuollossa on käytettävissä paikoin liikaakin. Osasyynä tähän on osin myös se, että yksityiset terveysjätit tekevät katteensa pääosin lääkäreiden kautta. Työterveyshuollon alkuperäinen tarkoitus on terveyden edistäminen ja ongelmien...