Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on heinäkuu, 2022.
Kuva
  https://www.kaleva.fi/salailuun-ei-ole-syyta-oysin-kuntotutkimusraportit/4745346 Salailun aika on ohi Kosteusvaurioiden terveyshaitoista tekemäni tutkimuksen perusteella voi pitää todennäköisenä, että vaurioihin liittyy monenlaisia terveyshaittoja, myös muita kuin hengitysteiden. Oulun yliopistollisen sairaalan kiinteistöjen ongelmat ovat laajoja ja niistä on aiheutunut ammattitauteja ja edelleen jatkuvia oireita sekä henkilöstölle, että asiakkaille. Tein sairaanhoitopiirin valtuutettuna aloitteen kuntotutkimusraporttien julkiseksi saattamisesta joulukuussa 2021. Infrapalveluiden johtajan vastauksen aloitteeseen sain kesäkuulla 2022. Vastauksessa todettiin, ettei raporttien esille laittaminen ole tarkoituksenmukaista ja että niiden tulkitseminen vaatii monialaista aiheen osaamista. Vastaus on julkisuuslain vastainen, sillä julkisten toimijoiden yhteisistä kiinteistöistämme teettämien tutkimusten raportit ovat julkisia asiakirjoja. Itselläni on hallussa erään ammattitautidiagnoosi...
Kuva
  Ansioista. Omista ja muidenkin. 16.3.2022 minut yllätettiin ansiomerkillä, jonka elämänsä aikana saa meistä hyvin harva. Sain 293. poliisin kultaisen ansiomerkin. Minut palkitseminen teki tietenkin erittäin ylpeäksi, mutta samalla surulliseksi. Tein vain työtäni, jossa en riskeerannut henkeäni, vaikka nostinkin esiin aiheen, joka on monelle kiinteistön omistajalle ja muullekin taholle kiusallinen, eli suojelin työntekijöiden terveyttä heidän oireillessaan kosteusvaurioituneessa kiinteistössä. Saija Hyvönen sai poliisin kultaisen ansiomitalin - Poliisi Tunnustusta työstäni olen saanut lähinnä yksittäisiltä henkilöiltä, jotka ovat sairastuneet kosteusvaurioiden seurauksena sekä joiltakin kollegoilta, jotka ovat törmänneet samaan ongelmaan. Kahden kesken keskustellessa kukaan ei kiistä kosteusvaurioiden aiheuttamia terveyshaittoja, mutta yleisen mielipiteen kääntäminen terveyden suojelun tarpeeseen vaikuttaa olevan mahdotonta.. Väitöskirjatyöni käynnistyminen ei ollut ongelmatonta. ...